Arktinen sopimus
Guy Lindström
Tutkimusprofessori Timo Koivurova korostaa, että Arktinen sopimus ei ole välttämättä ainoa tai poliittisesti mahdollinen ratkaisu arktiselle alueelle. Tarkoituksena on kuitenkin pitää myös tämä vaihtoehto relevanttina osana keskustelua alueen tulevaisuudesta. Tämä on tärkeä palvelu arktiselle yhteistyölle.
On Suomen etu, että arktinen yhteistyö nähdään jatkossakin laajana kysymyksenä. Painottamalla voimakkaasti pelkästään YK:n merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) merkitystä yhteistyö saattaa kehittyä liiankin paljon pelkästään rantavaltioiden ehdoilla, jolloin riskinä on, että Suomi ja muut ei-rantavaltiot Ruotsi ja Islanti marginalisoituvat.
Toinen asia on, että varsinaiselle laajalle arktiselle sopimukselle ei tällä hetkellä löydy riittävästi tukea. Sitä ei pidetä Arktisen neuvoston toiminnan kannalta tärkeänä, ja laajan kansainvälisen sopimuksen valmistelua pidetään liian hitaana ja raskaana prosessina. Pelätään neuvoston toiminnan voivan kärsiä, jos arktiset maat lähivuosien aikana keskittävät tarmonsa uusiin sopimusneuvotteluihin, jotka saattavat myös tuoda erimielisyyksiä pinnalle. Sopimukset myös käsittelevät asioita, joista valtioiden kesken voidaan todella sitovasti sopia, ja laaja joukko alueen kannalta tärkeitä aihepiirejä voisi jäädä silloin riittämättömälle huomiolle. Voi myös olla enneaikaista pyrkiä sitoviin sopimuksiin nyt kun toimintaympäristö on nopeassa muutoksessa. Näitäkin perusteluja on syytä kuunnella.
Asiasta on keskusteltu Arctic Governance Projectissa, joka hiljattain julkaisi raporttinsa. Tämä korkean tason tutkijaryhmä on analysoinut eri mahdollisuuksia vahvistaa arktisen yhteistyön hallintoa. Ryhmän arvio on, että edellytykset varsinaiselle arktiselle sopimukselle ovat vähäiset. Raportti suosittele nykyisten sopimusten, UNCLOS:in ja kansainvälisten ympäristösopimusten, noudattamista ja täydentämistä sekä Arktisen neuvoston vahvistamista laajentamalla sen tehtäväkuva koskemaan myös turvallisuutta, terveyspolitiikkaa, tutkimusta ja koulutusta. Ryhmä katsoo myös, että keskeisille maille, kuten esimerkiksi Kiinalle ja Japanille, sekä EU:n komissiolle tulisi antaa neuvostossa pysyvä tarkkailija-asema.
Arktista sääntelyä erityiskysymyksistä voidaan valmistella Arktisen neuvoston puitteissa, kuten nyt käynnistetty työ meripelastussopimuksen laatimiseksi osoittaa. Raportti suosittelee myös, että Arktinen neuvosto saisi pysyvän sihteeristön ja yhteisen rahoitusmekanismin. Sihteeristön perustaminen ja jonkinlaisen yhteisen budjetin hallinnoiminen edellyttänee, että arktisten maiden välillä tehdään ainakin näitä kysymyksiä koskeva sopimus. Silloin ollaan jo aika lähellä sopimusta Arktisen neuvoston asemasta ja toiminnasta. Tällä hetkellähän neuvosto toimii pelkästään maiden hyväksymän poliittisen julistuksen pohjalta. Ehkä seuraava askel eteenpäin voisi olla sopimus, jolla luodaan Arktiselle neuvostolle juridinen pohja. Yhdistettynä muihin sektorisopimuksiin tämä voisi viedä kehitystä kohti varsinaista arktista yhteistyösopimusta. Senkin aika tulee ja se on tarpeellinen yhteistyön kehittämiseksi kokonaisvaltaisella tavalla ja alueen erityisaseman vahvistamiseksi. Tähän liittyy myös kysymys alkuperäiskansojen asemasta. On huolehdittava siitä, että se on myös mahdollisten uusien rakenteiden puitteissa yhtä vahva kuin nyt.
Suomen uudessa arktisessa strategiassa korostetaan Arktisen neuvoston merkitystä ensisijaisena arktisia asioita käsittelevänä yhteistyöfoorumina. Strategiassa myönnetään, että rantavaltioilla voi olla intressejä keskustella esimerkiksi aluekysymyksistä keskenään. Suomen kannalta on kuitenkin tärkeä säilyttää Arktisen neuvoston keskeinen asema. Suomen näkemys on myös, että UNCLOS tarjoaa riittävän säätelypohjan arktisten merikysymysten käsittelemiseksi. Strategiassa todetaan kuitenkin, että sopimusta voidaan täydentää Jäämeren erityispiirteet huomioivalla sektorikohtaisella sääntelyllä. Nykyistä tarkempia ja yksityiskohtaisempia järjestelyjä voi myös olla tarpeen harkita joidenkin erityiskysymysten osalta. Suomen näkemys on, että näiden järjestelyjen koordinointi voisi tapahtua Arktisen neuvoston kautta. Strategiassa huomautetaan, että arktisten merialueiden lisäksi myös maa-alueiden kehityksen hyvä hallinta tulee pitää esillä kansainvälisessä keskustelussa. Suomen kanta ei siis ole UNCLOS:in suhteen mitenkään ehdoton.
Keskustelu jatkuu jo lähiviikkojen aikana. Arktisen alueen parlamentaarikot pitävät konferenssinsa Brysselissä syyskuun puolivälissä. Euroopan parlamentin isännöimään kokoukseen osallistuu kansanedustaja Hannes Mannisen johdolla lähes 200 kansanedustajaa, virkamiestä, tutkijaa ja muuta asiantuntijaa kaikista arktisista maista. Kysymys arktisesta sopimuksesta ei ole tällä kertaa varsinaisesti ohjelmassa. Asiaa on tarkasteltu jo aikaisemmin, ja kysymys Arktisen neuvoston toiminnasta ja yhteistyön vahvistamisesta on päätetty pitää jatkuvasti esillä. Koska parlamentaarikoiden konferensseissa voidaan ottaa asioihin kantaa vapaammin kuin Arktisen neuvoston virallisissa kokouksissa, konferenssit ovat olleet hyvä mittari arktisen yhteistyön tilasta ja etenemismahdollisuuksista. Jo kaksi vuotta sitten, edellisessä konferenssissa, rantavaltioiden päätös pitää oma kokous Arktisen neuvoston kokousten ohella herätti paljon kielteistä huomiota. Arktisen neuvoston asema kaikkien arktisten valtioiden ja alkuperäiskansojen ensisijaisena yhteistyöfoorumina suhteessa rantavaltioiden tavoitteisiin vahvistaa myös keskinäistä yhteistyötään herättänee nytkin huomiota. Erityisen mausteen tulevalle konferenssille antanevat myös EU:n päätökset rajoittaa hyljetuotteiden kauppaa. Alkuperäiskansat ovat esittäneet vahvaa kritiikkiä rajoituksia vastaan ja saaneet tukea sellaiselta keskeiseltä arktiselta valtiolta kuin Kanada. Tämäkin kysymys on osa arktisen yhteistyön hallintaa.
Guy Lindström
